perjantai 23. tammikuuta 2015

Uusivuosi Japanissa - Viimestä viedään

Joulumarkkinoiden ykköslöytö
 Mä en voi uskoa että enää kaks viikkoa ja oon takasin Suomessa. AFS:n viimeset puheetki on jo hoidettu, koulua enää tasan viikko ja näin kiirettä ei oo ollu sitten Japanii lähdon! Nii, oishan tätä kaikkea voinu aiemminki hoitaa mutta noh näinpä tässä. Kotiin paluu on ihan koko ajan mielessä, ja vaik ootanki innolla ni aika pelottavalt tuntuu. Jotenki. Pelottavammalt ku Japanii lähtö ainaskin. JA mikä pahinta, kotiin paluuhan on sunnuntai joten heti seuraavana päivänä on KOULUA?? Uskokaa tai älkää nii tällä suomenkielen tasolla ei kyllä koulu tuu ainakaa viikkoon luonnistumaan.

Mutta sitä ennen uudesta vuodesta piti puhua. Joulusta sen verran että ei ollut mittään. MITÄÄN. Asiaan. Suomesta poiketen uuttavuotta ei vietetä aattona, vaan vuoden ekana päivänä. Aattona katottiin teeveestä "kouhaku" musaohjelmaa ja "warawanai to ikenai"a. Ekana päivänä heti aamu seittemän aikaa, eli just sillon kun Suomessa vaihtu vuosi, kivuttiin (autolla kylläkin) vuoren huipulle vuoden ekaa auringon nousua kattomaan.
Ikävä kyllä oli pilvistä
Tän jälkeen tehtiin syötiin mochia, eli amm, riisitöhnää, juu. Tosi hyvää semmosta. Ruokana oli sechiryouria, eli perinteistä uutena vuotena syötäviä asioita. Ja temppelilläkin käytiin parin päivän päästä pyytämään onnea tulevalle vuodelle, tällä kertaa muuten lammas. Meikäläiselle huono Hevosen vuosikin päättys joten ei valittamista.
Temppelin edessä perinteikäs uudenvuoden koriste
Temppelin lähistöllä oleva ääri söpö ja halpa pehmolelukauppa~
Laskettelemaan (tai luistelemaan kumpi olikaan) lähdössä! Tommonen lähellä oleva täti kiikutti meikäläistä joka puolelle että oli muuten kiireinen talviloma :D
Ja sitten on pakko vähän fiilistellä mennyttä vuotta, hosteilta kun sain muistitikun täynnä kuvia vuoden varrelta. Nää on ihan hirveen nostalgisia.. Kyl vuosi on sittenki aika pitkä aika. Ja seuraava postaus taitaaki olla kotiin paluusta ja angstista sitten Suomen puolella..
Ekana päivänä kouluun lähdössä hihihiiihöörgh
Hanami ekoilta viikoilta..
Natsumatsuriin lähdössä~
Laivalla matkalla jee jee
Teetä ja karkkia ja hostmama kanssa siinä on
Sama päivä ja Gifu puistooooo!
Taas Tokion sykkeessä uudella Digimon retkellä
Kyoto ja naurava okaasan
Otousanille kuvista kiitos~